News
Tietyissä töissä on ammatillisia tai henkilökohtaisia eläkeikiä. Listasimme ammatteja, joissa työelämästä voi päästä pois jo ...
Lahtelainen Galvatek suunnittelee muun muassa tykinammusten pintakäsittelylinjastoja. Kauppa alalla käy hyvin ja siitä ...
”Jälleen kerran Trump osoittaa, että todellisuudessa hän tukee Putinia”, Anders Åslund sanoo ja listaa, mitä Yhdysvaltojen ...
Tulli asettaa Sveitsin huonompaan asemaan verrattuna EU:n jäsenvaltioihin, jotka neuvottelivat 15 prosentin tullista.
Haastava kysyntätilanne ja heikentynyt dollari näkyvät liikevaihdon laskuna. Kannattavuus on säilynyt hyvin. Tuotekehitys.
OpenAI kertoo tiedotteessaan, että datakeskus toimii kokonaan uusiutuvalla energialla. ”Lisäksi GPU-järjestelmistä syntyvä ...
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on määrännyt kaksi Yhdysvaltojen laivaston ydinsukellusvenettä sijoitettaviksi ...
Viime viikkojen helleputki on tuonut sään taas jokapäiväiseksi puheenaiheeksi. Sää kiinnostaa suomalaisia, mutta säätiedoista ...
Ruotsin Gripen-hävittäjät osallistuivat Naton Libyan-operaatioon vuonna 2011, mutta niiden tehtävät rajoittuivat tiedustelu- ...
Finanssiala ry:n toimitusjohtajan Arno Ahosniemen mukaan perintöjen pistäminen lihoiksi voisi tuoda turvaa elämän ...
Juho Kostiainen vertaili vuokra- ja omistusasujan kustannuksia vuosina 2006–2024. Vain 352 euron ero ratkaisi kahden ...
Autoriita voi paisua tuhansien euron kokoluokkaan, vaikka autolla pystyisi ajamaan ongelmitta. Kiistakapula. Kinaa käytiin ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results